Ollaan taas kerran Italian keikalla ja mennään samaisen kylään, johon Rekkakuski aikoinaan vei ensimmäisen Italian kuormansa. Nyt vain kyseessä ei ole sama osoite, vaan toinen. Matkaa perille on vain muutama sata metriä, mutta silloin se jysähti. Kuului hirveä rysäys, neljän metrin silta osoittautui liian matalaksi ja kärryn kulma rapaisi ilkeästi kaarisiltaa. Ali tultiin kuitenkin ja tie kaartuu vasemmalle, jolloin välittömästi on edessä toinen samanlainen silta, nyt vain vielä matalampi kuin äskeinen.  Katson kauhun lamauttavin silmin edessäni näkyvää tilannetta. Toisella puolen kapeaa tietä on pieni joki, toisella puolen pelkkää muuria. Ei auta kuin saada rekka ympäri. Henkilöautoja tunkee takaa ja ohi, linja-auto yrittää pysyä aikataulussaan ja me seisomme tientukkona. Tilanne on kamala. Bussikuski tulee avuksi ja viittilöi ja antaa käsimerkkejä ja niin pikkuhiljaa onnistutaan kääntämään rekka takaisin tulosuuntaan. Samasta sillasta läpi, mutta nyt se mahtuukin, hitaasti ja varovasti, ei ota kiinni, mutta tuskin senttiäkään jää rekan ja sillan väliin.

Toinen "läheltä piti" tilanne tuli muutama päivä myöhemmin kun haettiin uusi kärry purettavaksi. Kärry on tullut junalla Italiaan ja odottaa lievässä alamäessä. Juuri kun sen on saamaisillaan perään, se alkaa liukumaan taakse päin. Odotamme henkeä pidätellen ja naamat harmaina katastrofia. Sitä ei tule. Kärry päätti  pysähtyä kuitenkin ennen alas syöksyä ja jäi rekan päälle huilailemaan. Oli onni, että se saatiin kunnialla perään. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti.

Sitten tuli viikonloppu ja joudumme jäämään Milanon Arlunoon. Sataa vettä ja ukkostaa. Lauantaina ja sunnuntaina Ristorante on suljettu. Tunnumme olevan pienessä pulassa. Kuinka selvitä maanantai-aamuun! Löydämme kuitenkin hotellin ihan läheltä ja majoitumme sinne. Lauantaina lähdemme kylälle. Käymme katsomassa kirkkoa sisältä, joka on henkeä salpaavan kaunis. Keskustassa on komea suihkulähde ja ostoskatu näyttää "aneemiselta" siihen aikaan illasta. Kaupat ja butiikit ovat kiinni ja ikkunoissa on kaikissa samanlaiset läpinäkymättömät kaihtimet tai "rautasäleiköt". Ikkunaostoksia ei voi tehdä monessakaan liikkeessä.

Aikamme katseltua ja käveltyä tulee kova nälkä, joten menemme hotellin erillisessä rakennuksessa sijaitsevaan ruokapaikkaan. Ja sitten nousee rajuilma. Ukkostaa ja salamoi ja sataa vettä kaatamalla. Asiakkaat ryntäävät ikkunoihin katselemaan luonnon ilmiötä. Me katselemme hiukan huvittuneina, että onko tämä nyt niin ihmeellistä ja uutta. Kyllä se oli. Jossain päin Italiaa oli tullut suuria rakeita ja kadut täyttyneet vedestä. Ja hyytyihän se meidänkin hymymme kun saavuimme hotellihuoneeseemme. Olime jättäneet ikkunat auki lähtiessämme ja nyt meitä odotti vedenpaisumus. Saatoimme kirjaimellisesti kahlata pokki lattian hakemaan pyyheliinoja kuivataksemme lattian. Pistin liittimet yhteen, että hotellissa ei ollut kokolattiamattoja, vaan laattapinta oli pitänyt kaiken veden, eikä ollut valuttanut sitä kerroksiin, luullakseni.

Aamiaista ei täällä ole niin kuin suomalaisissa hotelleissa. Olimme kyselleet, että mihin aikaan alkaa aamupala. Ihmeteltiinkin epämääräistä vastausta ja "noin-kellonaikaa". Olin unohtanut maan tavan ja turhaan haikailimme pekonin ja munien perään. Ostimme kupposet kahvia ja "ikuisuuspullaa". Menimme takaisin huoneeseemme ja luimme hyvän tovin kirjoja. Iltapäivällä taas kylille ja nautimme virvokkeita baarissa. Tämä baari oli oikein siisti, ei mitään silmiinpistävää erikoisuutta kuitenkaan. Paitsi asiakkaat. Nuoria ja vähän vanhempia juippeja tuli ja meni ja parveili siinä kuka minkäkin aikaa. Silmiinpistävää oli se, että heillä näytti yhtenään olevan käsi etumuksessa kinni. Kun tervehdittiin toisia, näytti siltä kuin olisi sanottu "käspäivää" omalle veitikalle. Kädet vapautui hiplaamisesta vain kun tupakat sytytettiin, tai nautittiin talon ilmaisia antipastoja. Ristimme paikan "Munabaariksi".

....on vakuutettu puolestatoista miljoonasta, lukee rekkaruski kotiin tultua. Hienoa, sanon minä. Minun jaloille ei saisi minkään valtakunnan vakuutuusta. Sattui nimittäin kerran nin, että lyhyillä jaloillani nostelin takamustani korkealle baarijakkaralle, niin vieressä istuva Gentelemanni auttoi minua korkeuksiin ja hiilattuani peffani ränkylle saattui auttajani vilkaisemaan minun farkkusortsieni verhoamaa kroppaani ja hokasi jalkani ja sanoi: "Onpa paksut jalat"! "Niin on", sanoin  minä ja jatkoin, että "Ei ole Luojan vika, jos näillä jaloilla katuu".  Alkoi siinä pehmentämään tilannetta, kunhan oli ensin "yskänkohtaukselta" toipunut, vai menikö juoma väärään kurkkuun, vai mikä oli hätänä, tiedä häntä, mutta kovasti kuluneen viikon sää kiinnosti. Ei tosin  minua, mutta yritin siinä keksiä sademillimetrien korkeutta ja viimeisten päivien lämpötililavaihteluita.

Ja erään kerran, kauan, kauan sitten, kun olin asiakaspalvelussa, silloin kovien permanenttien aikaan, luukulleni saapui "Herrasmies". Tein laskelmia paperille pää kumarassa ja keskittyneenä. Yht´äkkiä asiakkaani kysäisee: "Tiedätkö mikä on kodin onni?" Vastaan, että en tiedä mitään muuta kodin onnea, kuin Kodinonni-nimisen viherkasvin." "Joo", sanoo Herrasmies ja jatkaa, että: "Sun tukkas on sen näkönen."

Tästä väkisinkin tulee mieleen ensimmäinen reissuni Italiassa, jonka tein rekkakuskin mukana vuonna 1999. Silloin olin nuorempi ja hoikempi ja nätimpi kaikin puolin. Italiaanot katsoivat minua pitkään, olinhan pituudeltani lähes kaikkia uroksia pidempikin. Nyt, kun Eu:n myötä matkailu on lisääntynyt ja rajat auki, ihmisten liikkuminen on lisääntynyt ja kaiken näköistä ja kokoista ramppaajaa liikkuu maailman halki ja poikki. Myös seksuaalinen vapautuminen näkyy. Silloin kun miehet aikoinaan kuikuilivat minua, niin nyt italiaanot edelleenkin kiertävät rekkaamme, mutta vilkuttavat rekkakuskille ja minä olen pelkkää ilmaa. Tätä sattuu uskomattoman paljon ja usein. Hiekkaparkki on tietty oma lukunsa, tällä viikolla minua ei taaskaan olisi tummien tyttöjen puolesta päästetty sinne, näin ne tilanteet muuttuu. Mutta jälleen yö oli rauhallinen, vain yksi rekka oli käynnissä koko yön, moottorin ääni ei pahasti häirinnyt. Eikä oli frigokärryjä lähimaillakaan.

Viikolla 24 lähdemme maanantai-aamuna Rostockista jälleen Italiaan. Sataa vettä ja ukkostaa. Päivä on lämmin ja hiostava. Ollaan taitettu matkaa tasan kymmenen ajotunnin verran. Illalla ollaan parkissa Saksan puolella vielä, paikan nimi on Vaterstetten. Täällä on laajennettu parkkialuetta, mutta on kuin rokotettuna rekkaa. Kaikki autot eivät mahdu ruutuihin ja myöhään tulijat vetävät vesiperän, tilaa ei löydy.

Tiistaina kello soittaa neljältä. Aamukahvit ja menoksi. Itävallassa on EM-futiskisat meneillään. Päästään kuitenkin ongelmitta maan läpi ja ajamme kohti Anconaa. Päivä on kuuma, mutta onneksi ilmastointi pelaa. Ajamme rantatietä pitkin ja tunnit alkaa tältä päivältä olla tapissa. Pysähdymme huoltoasemalle ja samassa tuttavallisesti esiintyvä mies tulee puheille. Näkee, että ulkomaalainen rekka, niin toivoo voivansa naruttaa meitä. Pyydän kuskia olemaan puhelematta tyypille. Tyyppi heittää jonkun saksankielisen sanan väliin ja tahtoo myydä tietokoneen halvalla. Kuski sanoo ettei ole paljon rahaa ja mies alkaa kyselemään varojen määrää. Italialainen rekkamies heristää varoittavasti sormea.  Päästään viimein tyypistä eroon. Nämä ovat jonkin sortin riesa täällä. He tuppautuvat melkein väkisin hyttiin,jos ei ymmärrä varoa. Mukana olevasta laukusta nostetaan komuutteri, jota esitellään ja kun muutama satanen on saatu, laukku vaihtuu silmänkääntötempun omaisesti toiseen. Myyjä poistuu, "asiakas" avaa laukun ja löytää kolme kiloa suolaa.

Etsitäänpä joku totinen parkki. Riminin vieressä on Riccione-niminen kylä ja lähdemme sitä kohti.
Heti kohta on yksi parkki, mutta käydään katsomassa toinen mahdollinen, johon jäädäänkin yöksi.  Nyt kävelylle, kun on tilaisuus. Suunnistamme kohti meren rantaa, joka ei ole kaukana. Puikkelehdimme pitkin kapeita katuja ja rantaputiikkeja, joissa näyttää hinnat olevan kohdallaan. Hiekkarannalla on kymmenittäin kaikenikäisiä auringonpalvojia, mutta kaikki eivät ole turisteja. Myös paikalliset ovat viettämässä rantaelämää perheineen. Kaunista täällä kyllä on ja päätämme, että "tänne tullaan joskus". Näitä "tännetullaanjoskus"-paikkoja alkaa olla jos ei satoja, niin kymmeniä. Edes kaikkia ei enää voi muistaa, hienoja kohteita on kertynyt usesta maasta paljonkin. Illalla menemme takaisin rekalle ja on helpotus kun näkee rekan olevan paikalla. Sisällä pieni tarkistus, että onko kaikki tavarat tallessa. Kaikki kunnossa ja menemme syömään. Ruoka on todella hyvää. Jos käyttää tälläistä parkkia, edellytys on käyttää myös talon palveluja, se on selvä.

Rekkamielenosoituksia on Espanjassa ja Ranskassa polttoainehintojen nousun vuoksi. Täällä oli keväällä, nyt on rauhallista sillä saralla. Jatkamme kohti Anconaa ja käymme satamassa missä tehdään näitä miljoonamiesten ökyveneitä. Sitten Tolentinoon ja Ascoli Picenoon. Sieltä taas takaisin ylös kohti Riminiä. Ajoaika riittää jälleen Riccioneen. Pientä iltasyömistä ja iltakävelyä ja nukkumaan. Torstaina suuntaamme Torrianaan joka sijaitsee lähellä San Marinoa. Sitten taasa takaisin baanalle ja Bolognan ja Firenzen kautta kohti Luccaa. Ja samaa reittiä takaisin. Vähän ennen Bolognaa rekasta menee rengas. Onneksi on SOS-levike, ettei tarvitse keskelle ajotietä jäädä. Huoltoauto tulee kahden ja puolen tunnin kuluttua. Homma on kunnossa ja matka jatkuu. On ilta ja Campogalliano on sopivasti matkan varrella, sinne yöksi.

Mantovan seudulla kurvaillaan seuraavaksi ja kun sieltä on aika lähteä kohti viimeistä lastauspaikkaa, 1,9 km ennen baanalle pääsyä, Mantova-Nordin kautta, on moottoripyöräpoliisit punaisen "tikkarin" kanssa vastassa. Kuittikirjan kanteen on piirretty 74 €. Kysyn englantia puhuvalta valaistusta asiaan, niin selviää, että tämä ulosajo on rekoilta kielletty, pitää käyttää Sudia. Meidän edellä ja meidän jälkeen tulee rekkoja, mutta olisiko ulkomaalainen parempi ottaa sivuun kuin paikallinen? Rahaa ei ole ja tulee kuulemma probleema. Että jos kävisi Bancomaatti. Poliisi tuumaa ettei hän voi minua pyörällä lähteä viemään ja tilaa kolleegansa autoineen paikalle. Minä hyppään kyytiin ja huristetaan automaatille. Täällä annetaan myös sakot, jos ajaa liian lähellä toista autoa, vaan mitä tekee poliisisetä? Ajaa katuuttaa kiinni toisen auton takapuolessa. Saavutaan ostarin pihaan ja revin seinästä rahaa. Menen takaisin autoon ja sanoin iloisesti, että nyt olisi vähän euroja, lähdetään shoppailemaan! Mies vilkaisee minua kuin vähäjärkistä, mutta hymyilee kuitenkin pikkuisen. Rahat maksettiin ja matkamme saa jatkua.

Perjantaina illalla kuorma on täynnä. Yksi yö vielä hiekkaparkissa ja kotimatka voi alkaa. Täällä on vähän autoja, kenttä yhtä surkea kuin ennenkin. Kuski löytää tutun ja jää juttusille. Yritän siivota rekan hyttiä ja kohta ilmestyy tumma tyttö ovelle. Minut nähdessään hymähtää ja hoksaa kysyä Coca Colaa. Pahottelen, ettei satu olemaan. Kohta toisella ovella on toinen tyttö, tervehtii kuitenkin ja minä tervehdin häntä. Hän syljeskelee ja pyytää tupakkaa. Annan hänelle Marlboron ja tyttö jää juttusille. Hän on Keniasta ja ollut jo viisi vuotta "alalla". Kysyn, että koska lähdet takaisin kotiin. Hän kertoo, että sitten kun on ansainnut tarpeeksi rahaa. Eli ei siis vielä vähään aikaan. Hän pitää minua mukavana naisena ja jopa kauniina. Sanoin ettei hänenkään ulkonäössään vikaa ole. Mukava olen siksi, etten naisten tavoin ala sättimään ja huutamaan, että mene pois, mene pois. Tunnen myötätuntoa näitä ihmisiä kohtaan, koska on olemassa erilaisia juttuja kuinka tähän tilanteeseen ovat joutuneet ja ettei ulospääsyä näytä olevan.

Suomi-kodilla  käymme ennen kotiin tuloa ja kuulemme että eräältä kuskilta oli Espanjassa  samaisella viikolla 10 minuutin "vilunki" maksanut 3 300 euroa, että meidän juttumme oli ihan nippelihommaa siihen verrattuna. Kohta kait ei enää ole vara kuskata näitä Suomen tavaroita, kenellä kuskilla on sellaiset tulot, että pystyy makselemaan noita summia? Eikä täällä enää paljon suomalaisia olekaan, kuskit kun on vaihdettu ja vaihdetaan halvempien maiden kuskeihin. Aika näyttää miten tässä käy!

Lauantaina, toukokuun viimeisenä päivänä pidämme kesän ja Lübeckissä oloajan toiset grillijuhlat, nyt Gardenissa, sisäpihalla. Ensimmäiset sellaiset pidettiin Juhannuksen kunniaksi vuosi sitten kanaalin varrella. Valmistaudutaan siten, että käymme kaupassa osatamassa ruokaa, lihaa, makkaraa ja juotavaa. Valmistan salaatin, teen folioperunat uunissa valmiiksi, koska tuttava-pariskunta pääsee keikaltaan myöhemmin kuin me ja ovat varmasti väsyneitä. He tuovat myös jotain tullessaan ja saamme erittäin hyviä herkkusieniä foliossa.

Maanantaina lähdemme Rostockiin ja otamme kärryn sieltä. Pääsemme Himmelkroniin saakka, johon jäämme yöksi. Sää on ollut sateinen, ukkostanutkin paikoin. Salamat välkkyivät taivaalla. Seuraavana päivänä radiossa kerrottiin Baden-Württembergissä olleen rajuilman ja kolme ihmistä kuollut. Vettä on metri kadulla ja kellaritkin täyttyneet vedestä. Ollaan illalla Italiassa ja Montebellossa yötauolla. Paikka näyttää täydeltä, mutta me saamme rekan vielä mahtumaan. Menemme Restaurantin pihaan ja luemme ulkopuolella olevia ruokalistoja ja yritämme arvailla mitä ne tarkoittavat ja paljonko maksavat. Talon isäntä kiiruhtaa luoksemme ja sanoo, että täällä tuo henkilö puhuu englantia. Selvä! Siispä otamme spagetit ja syötyämme maksamme. Tiskillä joku asiakas sanoo kuulleensa, että puhun englantia ja kysyy, mistä päin olemme. Sanon olevamme maailman kauneimmasta maasta, Suomesta. "Toiseksi, Skotland on kaunein", sanoo mies. Siirrytään ulos ja toinen skotti tulee ihmettelemään, että mistä olen oppinut englantia. Sanoin, että siellä maailman kauneimmassa maassa, Suomessa. Johon aikaisempi puhekaveri tuumaa, että Suomi on kuin Pohjois-Skotlanti, siellä ei asu ketään! Kohta on hollantilainen juttusilla ja haluaa tietää mitä minä pidän täällä olosta, kun Suomi on noin kaunis maa. Sanon, että joka maassa on omat hienot puolensa ja että kyllä meillä Suomessakin on omat ongelmamme. "Niin, siellähän tehdään eniten maailmassa itsemurhia", tuumaa hollanteri. Myönnän kyllä, että sitä tapahtuu, mutta tuskin nyt sentään johtavassa asemassa ja veikkaan viidettä sijää. Tarkkaa tietoa kun ei ole. Synkkiähän me suomalaiset kyllä olemme ja monetkin hyvin huumorintajuttomia ja päälle karkaavia, se on myönnettävä. Selkään saa vaikka missä ja keneltä ja nehän ne kirvelee sielua vaikka ruumiilliset vammat olisivatkin parantuneet.  Anteeksi on vaikea antaa ja varsinkin, kun kukaan ei vielä ainakaan minulta ole kertaakaan sellaista anteeksi pyytänyt. Sitten puhutaan säästä ja todetaan kuinka ilmasto on muuttunut. Ennen Hollannissakin kanaalit olivat jään peitossa ja sieltä tuli paljon hyviä pikaluistelijoit. Enää kanaalit eivät ole jäätyneet ja harjoittelu tapahtuu Suomessa. Nyt he ajavat polkupyörillä ja niitä varastetaankin noin miljoona kappaletta vuodessa.




Mutta nyt ollaan jo kuitenkin Italiassa ja pikkukylässä. Tiet kapenee, sillat madaltuu ja etsitään jälleen meidän purkupaikkaa. Tuossa se meni ohi, vaan tästä suunnasta sinne ei voi kääntyä. Taas vähän matkaa eteen päin ja pankin pihassa on sen verran tilaa, että voi heittää uukkarin. Siinä näkyy oleven Bancomaatti ja käyn nostamassa rahaa, tai yrtin nostaa rahaa, automaati vain ei toimi. Luotiliivinen, aseistettu vartija seisoo pankin ovella ja kävelen takaisin rekkaan. Tiedän, että "luotiliivi" aurinkolasiensa takaa katselee touhujamme, joten lähdemme hiljaisissa hengin paikalta. Pääsemme vihdoin viimein oikeaaseen paikkaan. Portin edessä seisoo aseistettu vartija. Päätän pysyä rekassa. Kun homma on valmis ja teemme pois lähtöä, vartija tulee kuskin luo ja hokee jotakin italiaksi. Kuski nousee autosta ja seuraa miesta. Minä näytän kauhistuneelta, mutta vartijan ilme ei olekaan kireä, oliko pilkahdus ikään kuin hyväntuulisuutta silmäkulmassa? Kuljettaja tulee takaisin autoon ja sanoo, että pistetään rekka portin ulkopuolelle, pyssymies hoki suihkua ja neuvoi paikan. Sillä lailla. Suihku oli kyllä taivaallinen kokemus kaiken tämän jälkeen. Vallankin kun suihku alkaa olla jo ylellisyyttä.

Torstaina illalla olemme valmiit kotimatkalle, mutta on myöhä ja jäämme parkkiin. Parkki on hiekkakenttä huoltoasemalla. Nyt sateella se on täynnä vesikuoppia, kuivalla ilmalla se pölisee. Tummat tytöt ovat saapuneet työmaalleen. He pyörivät siinä ansion toivossa, mutta tänään ei taida olla hyvät hankkeet tiedossa. Yht äkkiä alkaa kova kuhina, likat häviävät mustaan yöhön. Sade yltyy kaatosateeksi ja poliisiauton valot lähestyvät aluetta, valo osuu rekkaamme ja häikäisee silmiäni. Vedän verhot eteen. Yö on rauhallinen ja hiljainen. Lauantaina saavumme takaisin Rostockiin. Kärry lähtee laivaan, me jäämme tänne, koska seuraavakin kärrymme tulee Rostockiin. Ei siis kotiin tänä viikonloppuna. Käymme tutun kuskin kanssa ruokakaupassa ja ostamme grillattavaa, Sitten vedämme "sempttijakkarat" sivuluukusta esiin ja ei kun grilli tulille. Että voi ollakin hyvää! Aurinko polttaa ja tuulilasista avautuu merinäköala. Pari joutsenta lipuu ohitse. Näkymä on kaunis. Ilmastointi laite hurisee koko yön, mutta pitkästä aikaa nukun todella hyvin.