Matka alkoi sunnuntaina 18.05.2008 aamulla klo 10.00. Eväät oli tehty samoin kuin treffit Trawemündeen tuttava- pariskunnan kanssa. Heillä oli Ranskan keikka ja meillä Espanja.  Ajeltiin peräkanaa, nuoremmat edellä, onneksi, sillä heidän radionsa oli oikealla kanavalla ja kertoi neljän km: n stausta Hampurissa. Vedettiin rekat baanalta Hampurin suuntaan ja päästiin kiertoteitse ohi ruuhkan ja siitä takaisin baanalle, ilman, että olisi seisottu autojonossa. Näin säästyi aikaa ja matkamme eteni jouhkeasti. Toisen kerran jätettiin Autobaana, kun mentiin "suotietä", joka on maksuton, ja jonka varrella on vielä edullinen ruokapaikka Autohofilla ja josta pojat ostavat Vignetin, tiemaksun Hollannin ja Belgian läpiajoa  varten. Tämä pariskunta tiesi myös hyvän yötaukopaikan Belgiassa  , joka oli sopivan matkan päässä etenemistä ja  ajoaikaa ajatellen. Lokereniin ja rekat parkkiin, yhdeksän tuntia täynnä, ei paremmin voisi ollakaan kuskien kannalta.

 

Aamukahvit  ja matka jatkuu. Vielä yksi tauko Pariisin yläpuolella, hyvästijätöt ja tiemme erkanivat.Oli mukavaa matkaseuraa ja olemme iloisia, että meillä on heidän laisensa ystävät pompsahtaneet elämäämme. Mukavia, välittömiä, luotettavia maailmanmatkaajia, joita saamme tavata silloin tällöin, kunhan viikonlopputauot osuvat yksiin. Olin sitä mieltä, että täällä ei läheisiä suhteita synny, eikä niitä voi väkisin luoda. Mutta nämä kaksi tyyppiä, voi ei, kuinka onnellinen sattuma! Olenko sanonut sen heille ääneen, mitä heistä ajattelen? Toivottavasti! Voinhan vaikka seuraavan kerran tavatessa kysäistä.

 

Rekkakuski ajelee hyvin rauhallisesti vaikka liikennekäyttäytyminen ja ruuhka on mitä on. Menemme Espanjaan Irunin kautta, ajamme vuoriston poikki, samoin kuin pari vuotta sitten. Silloin oli talvi, lunta ja pakkasta. Nyt paksu pilvipeite täyttää taivaan ja alkaa sataa tihuuttaa. Maisemat ovat jotenkin jylhät, kauniit, vähän kuin meksikolaiset, vaikka en ole koskaan Meksikossa   käynyt, elokuvissa vain nähnyt. Suuntaamme kohti Pamplonaa, sielllä jätetään Suomesta tuotua tavaraa eka kerran. Vain pieni "paketti" n. 300 kg, jäljellä on siis raskas kuorma. Tunnit alkavat olla täynnä ja löydämme yöparkin. Istumme hetken, Rekkakuskilla on keskeneräinen kirja, jonka hän kaivaa esiiin. Minulla ei ole mitään luettavaa jäljellä. Olen iloinen, että otin muuttokuormaamme kaikki vanhat kirjani, suomenkielistä luettavaa täältä ei löydy. Joskus perheemme Suomesta tuo jotain lehtiä ja jonkun kirjan, ne ovat tervetulleita.

Ajamme seuraavaan paikkaan, Murciaan. Täällä on kova helle, tuulenvirekään ei käy. Täältä Matkaamme Barcelonaan, sataa taas ja koko maisema on harmaata, pilvet roikkuvat alhaalla. Seuraava kohde Valencia, johon taas saavumme n. 3 h etuajassa. Onneksemme bongasimme ostarin, jätimme rekan kadunvarteen rohkeasti, koska siinä oli muitakin rekkoja. Täällä joka paikassa kun pitää pelätä varkaita, koskaan ei tiedä mitä häviää rekasta, vai häviääkö koko rekka. Sitten  vain suunta kohti Saturnusta ja C & A:ta. Tämä viimeksi mainittu liike on myös Saksassa ja Lübeckissä. Vaattteita kaiken ikäisille ja kokoisille, valinnanvaraa on ja hinnat edulliset. Tai ainakin näin oli kun tulimme Saksaan. Ei pakosti enää, sillä kaikkien tuotteiden hinnat ovat nousseet. Puhumattakaan, kun eka kerran kävin Espanjasasa, kaikki oli halpaa. Kauhistelin, koska vaateliike oli minulle Saksan tuttu, sama uimapuku maksaa vaan Espanjassa enemmän. Vähän niin kuin nurinperin.

Pientä tuskanpunaista odottelua ennen kuin meille kerrotaan, että tie on auki Lyoniin saakka. Siispä, kohti Ranskaa. Jäämme kuitenkin paljon ennnen Lyonia viikonlopputauolle. Löydämme hyvän paikan, kiitos meidän alkumatkan matkaajien ansiosta! Tästä olisi voinut päästä kylille ja vaikka katsomaan jotain linnaa, ellei KOKO AJAN OLISI SATANUT VETTÄ! Ja osin kaatamalla. Näin siis vietimme "koirankoppielämää" tämänkin ajan. Laitoin ruokaa rekassa. En enää käytä muita kuin kertakäyttöastioita, paitsi kattila ja paistinpannnu, yksi leikkuuveitsi ja kahvimukit. Ja sitten pesulle itsekin. Huoltoasemallla oli toimiva suihku! Ei ylellinen, mutta lämmintä vettä riitti. Tuntui taivaalliselle. Sitten ilta koittaa, pääsee nukkumaan ja ainakin yläsängyssä minulla virtasi hiki, vaikka ikkunat oli raollaan, katto liian lähellä, jääkaappi pään yläpuolella hurisee, ei ole tilaa mynkyillä ja tuntuu että happi loppuu. Vettä sataa koko ajan, mutta kas kummaa, yhtään frigokärryä ei ole lähistöllä. Ainakaan sen hurinasta ei voi unetonta yötä syyttää.

Maanantaina matkaamme Lyoniin, odotellaan osoitetta, ei kysellä tällä kertaa sen perään, koska sen osoitteen pitää pompsahtaa meille kuin Manulle illallinen.. Monen tunnin päästä meille kerrotaan, että Maconiin lastaamaan. Just joo, jois se oltais tiedetty aikaisemmin, niin meillä olisi ollut hyvä parkki tiedossa siinä kaupungissa jopa viikonlopputaukoa ajatellen. Tuntuu, että kun yrittää tehdä oikein, niin tekee oikein väärin. Hukkasimme omaa ja toisten kallisarvoista aikaa, mikä se aikakäsite sitten kenellekin lienee. Olisihan sitä stressinpoikasta ja huolehtimista vähemmän, jos tuntisi olevansa ajan, paikan ja tehtävien tasalla. Mutta nämä kuviot tuntuvat olevan yleisiä täällä, kun on kuunnellut näitä rekkamiehiä ja -naisia.

Reissu kesti 11 päivää. Kärry viedään satamaan laivattavaksi Suomeen tavaroineen päivineen.  Kuormatila on Ranskassa virkailijoitten ja huumekoiran tarkastama,  pitäisi kelvata.

 Ei kun uutta keikkaa pukkaa!