Viikolla 24 lähdemme maanantai-aamuna Rostockista jälleen Italiaan. Sataa vettä ja ukkostaa. Päivä on lämmin ja hiostava. Ollaan taitettu matkaa tasan kymmenen ajotunnin verran. Illalla ollaan parkissa Saksan puolella vielä, paikan nimi on Vaterstetten. Täällä on laajennettu parkkialuetta, mutta on kuin rokotettuna rekkaa. Kaikki autot eivät mahdu ruutuihin ja myöhään tulijat vetävät vesiperän, tilaa ei löydy.
Tiistaina kello soittaa neljältä. Aamukahvit ja menoksi. Itävallassa on EM-futiskisat meneillään. Päästään kuitenkin ongelmitta maan läpi ja ajamme kohti Anconaa. Päivä on kuuma, mutta onneksi ilmastointi pelaa. Ajamme rantatietä pitkin ja tunnit alkaa tältä päivältä olla tapissa. Pysähdymme huoltoasemalle ja samassa tuttavallisesti esiintyvä mies tulee puheille. Näkee, että ulkomaalainen rekka, niin toivoo voivansa naruttaa meitä. Pyydän kuskia olemaan puhelematta tyypille. Tyyppi heittää jonkun saksankielisen sanan väliin ja tahtoo myydä tietokoneen halvalla. Kuski sanoo ettei ole paljon rahaa ja mies alkaa kyselemään varojen määrää. Italialainen rekkamies heristää varoittavasti sormea. Päästään viimein tyypistä eroon. Nämä ovat jonkin sortin riesa täällä. He tuppautuvat melkein väkisin hyttiin,jos ei ymmärrä varoa. Mukana olevasta laukusta nostetaan komuutteri, jota esitellään ja kun muutama satanen on saatu, laukku vaihtuu silmänkääntötempun omaisesti toiseen. Myyjä poistuu, "asiakas" avaa laukun ja löytää kolme kiloa suolaa.
Etsitäänpä joku totinen parkki. Riminin vieressä on Riccione-niminen kylä ja lähdemme sitä kohti.
Heti kohta on yksi parkki, mutta käydään katsomassa toinen mahdollinen, johon jäädäänkin yöksi. Nyt kävelylle, kun on tilaisuus. Suunnistamme kohti meren rantaa, joka ei ole kaukana. Puikkelehdimme pitkin kapeita katuja ja rantaputiikkeja, joissa näyttää hinnat olevan kohdallaan. Hiekkarannalla on kymmenittäin kaikenikäisiä auringonpalvojia, mutta kaikki eivät ole turisteja. Myös paikalliset ovat viettämässä rantaelämää perheineen. Kaunista täällä kyllä on ja päätämme, että "tänne tullaan joskus". Näitä "tännetullaanjoskus"-paikkoja alkaa olla jos ei satoja, niin kymmeniä. Edes kaikkia ei enää voi muistaa, hienoja kohteita on kertynyt usesta maasta paljonkin. Illalla menemme takaisin rekalle ja on helpotus kun näkee rekan olevan paikalla. Sisällä pieni tarkistus, että onko kaikki tavarat tallessa. Kaikki kunnossa ja menemme syömään. Ruoka on todella hyvää. Jos käyttää tälläistä parkkia, edellytys on käyttää myös talon palveluja, se on selvä.
Rekkamielenosoituksia on Espanjassa ja Ranskassa polttoainehintojen nousun vuoksi. Täällä oli keväällä, nyt on rauhallista sillä saralla. Jatkamme kohti Anconaa ja käymme satamassa missä tehdään näitä miljoonamiesten ökyveneitä. Sitten Tolentinoon ja Ascoli Picenoon. Sieltä taas takaisin ylös kohti Riminiä. Ajoaika riittää jälleen Riccioneen. Pientä iltasyömistä ja iltakävelyä ja nukkumaan. Torstaina suuntaamme Torrianaan joka sijaitsee lähellä San Marinoa. Sitten taasa takaisin baanalle ja Bolognan ja Firenzen kautta kohti Luccaa. Ja samaa reittiä takaisin. Vähän ennen Bolognaa rekasta menee rengas. Onneksi on SOS-levike, ettei tarvitse keskelle ajotietä jäädä. Huoltoauto tulee kahden ja puolen tunnin kuluttua. Homma on kunnossa ja matka jatkuu. On ilta ja Campogalliano on sopivasti matkan varrella, sinne yöksi.
Mantovan seudulla kurvaillaan seuraavaksi ja kun sieltä on aika lähteä kohti viimeistä lastauspaikkaa, 1,9 km ennen baanalle pääsyä, Mantova-Nordin kautta, on moottoripyöräpoliisit punaisen "tikkarin" kanssa vastassa. Kuittikirjan kanteen on piirretty 74 €. Kysyn englantia puhuvalta valaistusta asiaan, niin selviää, että tämä ulosajo on rekoilta kielletty, pitää käyttää Sudia. Meidän edellä ja meidän jälkeen tulee rekkoja, mutta olisiko ulkomaalainen parempi ottaa sivuun kuin paikallinen? Rahaa ei ole ja tulee kuulemma probleema. Että jos kävisi Bancomaatti. Poliisi tuumaa ettei hän voi minua pyörällä lähteä viemään ja tilaa kolleegansa autoineen paikalle. Minä hyppään kyytiin ja huristetaan automaatille. Täällä annetaan myös sakot, jos ajaa liian lähellä toista autoa, vaan mitä tekee poliisisetä? Ajaa katuuttaa kiinni toisen auton takapuolessa. Saavutaan ostarin pihaan ja revin seinästä rahaa. Menen takaisin autoon ja sanoin iloisesti, että nyt olisi vähän euroja, lähdetään shoppailemaan! Mies vilkaisee minua kuin vähäjärkistä, mutta hymyilee kuitenkin pikkuisen. Rahat maksettiin ja matkamme saa jatkua.
Perjantaina illalla kuorma on täynnä. Yksi yö vielä hiekkaparkissa ja kotimatka voi alkaa. Täällä on vähän autoja, kenttä yhtä surkea kuin ennenkin. Kuski löytää tutun ja jää juttusille. Yritän siivota rekan hyttiä ja kohta ilmestyy tumma tyttö ovelle. Minut nähdessään hymähtää ja hoksaa kysyä Coca Colaa. Pahottelen, ettei satu olemaan. Kohta toisella ovella on toinen tyttö, tervehtii kuitenkin ja minä tervehdin häntä. Hän syljeskelee ja pyytää tupakkaa. Annan hänelle Marlboron ja tyttö jää juttusille. Hän on Keniasta ja ollut jo viisi vuotta "alalla". Kysyn, että koska lähdet takaisin kotiin. Hän kertoo, että sitten kun on ansainnut tarpeeksi rahaa. Eli ei siis vielä vähään aikaan. Hän pitää minua mukavana naisena ja jopa kauniina. Sanoin ettei hänenkään ulkonäössään vikaa ole. Mukava olen siksi, etten naisten tavoin ala sättimään ja huutamaan, että mene pois, mene pois. Tunnen myötätuntoa näitä ihmisiä kohtaan, koska on olemassa erilaisia juttuja kuinka tähän tilanteeseen ovat joutuneet ja ettei ulospääsyä näytä olevan.
Suomi-kodilla käymme ennen kotiin tuloa ja kuulemme että eräältä kuskilta oli Espanjassa samaisella viikolla 10 minuutin "vilunki" maksanut 3 300 euroa, että meidän juttumme oli ihan nippelihommaa siihen verrattuna. Kohta kait ei enää ole vara kuskata näitä Suomen tavaroita, kenellä kuskilla on sellaiset tulot, että pystyy makselemaan noita summia? Eikä täällä enää paljon suomalaisia olekaan, kuskit kun on vaihdettu ja vaihdetaan halvempien maiden kuskeihin. Aika näyttää miten tässä käy!
Tiistaina kello soittaa neljältä. Aamukahvit ja menoksi. Itävallassa on EM-futiskisat meneillään. Päästään kuitenkin ongelmitta maan läpi ja ajamme kohti Anconaa. Päivä on kuuma, mutta onneksi ilmastointi pelaa. Ajamme rantatietä pitkin ja tunnit alkaa tältä päivältä olla tapissa. Pysähdymme huoltoasemalle ja samassa tuttavallisesti esiintyvä mies tulee puheille. Näkee, että ulkomaalainen rekka, niin toivoo voivansa naruttaa meitä. Pyydän kuskia olemaan puhelematta tyypille. Tyyppi heittää jonkun saksankielisen sanan väliin ja tahtoo myydä tietokoneen halvalla. Kuski sanoo ettei ole paljon rahaa ja mies alkaa kyselemään varojen määrää. Italialainen rekkamies heristää varoittavasti sormea. Päästään viimein tyypistä eroon. Nämä ovat jonkin sortin riesa täällä. He tuppautuvat melkein väkisin hyttiin,jos ei ymmärrä varoa. Mukana olevasta laukusta nostetaan komuutteri, jota esitellään ja kun muutama satanen on saatu, laukku vaihtuu silmänkääntötempun omaisesti toiseen. Myyjä poistuu, "asiakas" avaa laukun ja löytää kolme kiloa suolaa.
Etsitäänpä joku totinen parkki. Riminin vieressä on Riccione-niminen kylä ja lähdemme sitä kohti.
Heti kohta on yksi parkki, mutta käydään katsomassa toinen mahdollinen, johon jäädäänkin yöksi. Nyt kävelylle, kun on tilaisuus. Suunnistamme kohti meren rantaa, joka ei ole kaukana. Puikkelehdimme pitkin kapeita katuja ja rantaputiikkeja, joissa näyttää hinnat olevan kohdallaan. Hiekkarannalla on kymmenittäin kaikenikäisiä auringonpalvojia, mutta kaikki eivät ole turisteja. Myös paikalliset ovat viettämässä rantaelämää perheineen. Kaunista täällä kyllä on ja päätämme, että "tänne tullaan joskus". Näitä "tännetullaanjoskus"-paikkoja alkaa olla jos ei satoja, niin kymmeniä. Edes kaikkia ei enää voi muistaa, hienoja kohteita on kertynyt usesta maasta paljonkin. Illalla menemme takaisin rekalle ja on helpotus kun näkee rekan olevan paikalla. Sisällä pieni tarkistus, että onko kaikki tavarat tallessa. Kaikki kunnossa ja menemme syömään. Ruoka on todella hyvää. Jos käyttää tälläistä parkkia, edellytys on käyttää myös talon palveluja, se on selvä.
Rekkamielenosoituksia on Espanjassa ja Ranskassa polttoainehintojen nousun vuoksi. Täällä oli keväällä, nyt on rauhallista sillä saralla. Jatkamme kohti Anconaa ja käymme satamassa missä tehdään näitä miljoonamiesten ökyveneitä. Sitten Tolentinoon ja Ascoli Picenoon. Sieltä taas takaisin ylös kohti Riminiä. Ajoaika riittää jälleen Riccioneen. Pientä iltasyömistä ja iltakävelyä ja nukkumaan. Torstaina suuntaamme Torrianaan joka sijaitsee lähellä San Marinoa. Sitten taasa takaisin baanalle ja Bolognan ja Firenzen kautta kohti Luccaa. Ja samaa reittiä takaisin. Vähän ennen Bolognaa rekasta menee rengas. Onneksi on SOS-levike, ettei tarvitse keskelle ajotietä jäädä. Huoltoauto tulee kahden ja puolen tunnin kuluttua. Homma on kunnossa ja matka jatkuu. On ilta ja Campogalliano on sopivasti matkan varrella, sinne yöksi.
Mantovan seudulla kurvaillaan seuraavaksi ja kun sieltä on aika lähteä kohti viimeistä lastauspaikkaa, 1,9 km ennen baanalle pääsyä, Mantova-Nordin kautta, on moottoripyöräpoliisit punaisen "tikkarin" kanssa vastassa. Kuittikirjan kanteen on piirretty 74 €. Kysyn englantia puhuvalta valaistusta asiaan, niin selviää, että tämä ulosajo on rekoilta kielletty, pitää käyttää Sudia. Meidän edellä ja meidän jälkeen tulee rekkoja, mutta olisiko ulkomaalainen parempi ottaa sivuun kuin paikallinen? Rahaa ei ole ja tulee kuulemma probleema. Että jos kävisi Bancomaatti. Poliisi tuumaa ettei hän voi minua pyörällä lähteä viemään ja tilaa kolleegansa autoineen paikalle. Minä hyppään kyytiin ja huristetaan automaatille. Täällä annetaan myös sakot, jos ajaa liian lähellä toista autoa, vaan mitä tekee poliisisetä? Ajaa katuuttaa kiinni toisen auton takapuolessa. Saavutaan ostarin pihaan ja revin seinästä rahaa. Menen takaisin autoon ja sanoin iloisesti, että nyt olisi vähän euroja, lähdetään shoppailemaan! Mies vilkaisee minua kuin vähäjärkistä, mutta hymyilee kuitenkin pikkuisen. Rahat maksettiin ja matkamme saa jatkua.
Perjantaina illalla kuorma on täynnä. Yksi yö vielä hiekkaparkissa ja kotimatka voi alkaa. Täällä on vähän autoja, kenttä yhtä surkea kuin ennenkin. Kuski löytää tutun ja jää juttusille. Yritän siivota rekan hyttiä ja kohta ilmestyy tumma tyttö ovelle. Minut nähdessään hymähtää ja hoksaa kysyä Coca Colaa. Pahottelen, ettei satu olemaan. Kohta toisella ovella on toinen tyttö, tervehtii kuitenkin ja minä tervehdin häntä. Hän syljeskelee ja pyytää tupakkaa. Annan hänelle Marlboron ja tyttö jää juttusille. Hän on Keniasta ja ollut jo viisi vuotta "alalla". Kysyn, että koska lähdet takaisin kotiin. Hän kertoo, että sitten kun on ansainnut tarpeeksi rahaa. Eli ei siis vielä vähään aikaan. Hän pitää minua mukavana naisena ja jopa kauniina. Sanoin ettei hänenkään ulkonäössään vikaa ole. Mukava olen siksi, etten naisten tavoin ala sättimään ja huutamaan, että mene pois, mene pois. Tunnen myötätuntoa näitä ihmisiä kohtaan, koska on olemassa erilaisia juttuja kuinka tähän tilanteeseen ovat joutuneet ja ettei ulospääsyä näytä olevan.
Suomi-kodilla käymme ennen kotiin tuloa ja kuulemme että eräältä kuskilta oli Espanjassa samaisella viikolla 10 minuutin "vilunki" maksanut 3 300 euroa, että meidän juttumme oli ihan nippelihommaa siihen verrattuna. Kohta kait ei enää ole vara kuskata näitä Suomen tavaroita, kenellä kuskilla on sellaiset tulot, että pystyy makselemaan noita summia? Eikä täällä enää paljon suomalaisia olekaan, kuskit kun on vaihdettu ja vaihdetaan halvempien maiden kuskeihin. Aika näyttää miten tässä käy!
Kommentit