Lauantaina, toukokuun viimeisenä päivänä pidämme kesän ja Lübeckissä oloajan toiset grillijuhlat, nyt Gardenissa, sisäpihalla. Ensimmäiset sellaiset pidettiin Juhannuksen kunniaksi vuosi sitten kanaalin varrella. Valmistaudutaan siten, että käymme kaupassa osatamassa ruokaa, lihaa, makkaraa ja juotavaa. Valmistan salaatin, teen folioperunat uunissa valmiiksi, koska tuttava-pariskunta pääsee keikaltaan myöhemmin kuin me ja ovat varmasti väsyneitä. He tuovat myös jotain tullessaan ja saamme erittäin hyviä herkkusieniä foliossa.
Maanantaina lähdemme Rostockiin ja otamme kärryn sieltä. Pääsemme Himmelkroniin saakka, johon jäämme yöksi. Sää on ollut sateinen, ukkostanutkin paikoin. Salamat välkkyivät taivaalla. Seuraavana päivänä radiossa kerrottiin Baden-Württembergissä olleen rajuilman ja kolme ihmistä kuollut. Vettä on metri kadulla ja kellaritkin täyttyneet vedestä. Ollaan illalla Italiassa ja Montebellossa yötauolla. Paikka näyttää täydeltä, mutta me saamme rekan vielä mahtumaan. Menemme Restaurantin pihaan ja luemme ulkopuolella olevia ruokalistoja ja yritämme arvailla mitä ne tarkoittavat ja paljonko maksavat. Talon isäntä kiiruhtaa luoksemme ja sanoo, että täällä tuo henkilö puhuu englantia. Selvä! Siispä otamme spagetit ja syötyämme maksamme. Tiskillä joku asiakas sanoo kuulleensa, että puhun englantia ja kysyy, mistä päin olemme. Sanon olevamme maailman kauneimmasta maasta, Suomesta. "Toiseksi, Skotland on kaunein", sanoo mies. Siirrytään ulos ja toinen skotti tulee ihmettelemään, että mistä olen oppinut englantia. Sanoin, että siellä maailman kauneimmassa maassa, Suomessa. Johon aikaisempi puhekaveri tuumaa, että Suomi on kuin Pohjois-Skotlanti, siellä ei asu ketään! Kohta on hollantilainen juttusilla ja haluaa tietää mitä minä pidän täällä olosta, kun Suomi on noin kaunis maa. Sanon, että joka maassa on omat hienot puolensa ja että kyllä meillä Suomessakin on omat ongelmamme. "Niin, siellähän tehdään eniten maailmassa itsemurhia", tuumaa hollanteri. Myönnän kyllä, että sitä tapahtuu, mutta tuskin nyt sentään johtavassa asemassa ja veikkaan viidettä sijää. Tarkkaa tietoa kun ei ole. Synkkiähän me suomalaiset kyllä olemme ja monetkin hyvin huumorintajuttomia ja päälle karkaavia, se on myönnettävä. Selkään saa vaikka missä ja keneltä ja nehän ne kirvelee sielua vaikka ruumiilliset vammat olisivatkin parantuneet. Anteeksi on vaikea antaa ja varsinkin, kun kukaan ei vielä ainakaan minulta ole kertaakaan sellaista anteeksi pyytänyt. Sitten puhutaan säästä ja todetaan kuinka ilmasto on muuttunut. Ennen Hollannissakin kanaalit olivat jään peitossa ja sieltä tuli paljon hyviä pikaluistelijoit. Enää kanaalit eivät ole jäätyneet ja harjoittelu tapahtuu Suomessa. Nyt he ajavat polkupyörillä ja niitä varastetaankin noin miljoona kappaletta vuodessa.
Mutta nyt ollaan jo kuitenkin Italiassa ja pikkukylässä. Tiet kapenee, sillat madaltuu ja etsitään jälleen meidän purkupaikkaa. Tuossa se meni ohi, vaan tästä suunnasta sinne ei voi kääntyä. Taas vähän matkaa eteen päin ja pankin pihassa on sen verran tilaa, että voi heittää uukkarin. Siinä näkyy oleven Bancomaatti ja käyn nostamassa rahaa, tai yrtin nostaa rahaa, automaati vain ei toimi. Luotiliivinen, aseistettu vartija seisoo pankin ovella ja kävelen takaisin rekkaan. Tiedän, että "luotiliivi" aurinkolasiensa takaa katselee touhujamme, joten lähdemme hiljaisissa hengin paikalta. Pääsemme vihdoin viimein oikeaaseen paikkaan. Portin edessä seisoo aseistettu vartija. Päätän pysyä rekassa. Kun homma on valmis ja teemme pois lähtöä, vartija tulee kuskin luo ja hokee jotakin italiaksi. Kuski nousee autosta ja seuraa miesta. Minä näytän kauhistuneelta, mutta vartijan ilme ei olekaan kireä, oliko pilkahdus ikään kuin hyväntuulisuutta silmäkulmassa? Kuljettaja tulee takaisin autoon ja sanoo, että pistetään rekka portin ulkopuolelle, pyssymies hoki suihkua ja neuvoi paikan. Sillä lailla. Suihku oli kyllä taivaallinen kokemus kaiken tämän jälkeen. Vallankin kun suihku alkaa olla jo ylellisyyttä.
Torstaina illalla olemme valmiit kotimatkalle, mutta on myöhä ja jäämme parkkiin. Parkki on hiekkakenttä huoltoasemalla. Nyt sateella se on täynnä vesikuoppia, kuivalla ilmalla se pölisee. Tummat tytöt ovat saapuneet työmaalleen. He pyörivät siinä ansion toivossa, mutta tänään ei taida olla hyvät hankkeet tiedossa. Yht äkkiä alkaa kova kuhina, likat häviävät mustaan yöhön. Sade yltyy kaatosateeksi ja poliisiauton valot lähestyvät aluetta, valo osuu rekkaamme ja häikäisee silmiäni. Vedän verhot eteen. Yö on rauhallinen ja hiljainen. Lauantaina saavumme takaisin Rostockiin. Kärry lähtee laivaan, me jäämme tänne, koska seuraavakin kärrymme tulee Rostockiin. Ei siis kotiin tänä viikonloppuna. Käymme tutun kuskin kanssa ruokakaupassa ja ostamme grillattavaa, Sitten vedämme "sempttijakkarat" sivuluukusta esiin ja ei kun grilli tulille. Että voi ollakin hyvää! Aurinko polttaa ja tuulilasista avautuu merinäköala. Pari joutsenta lipuu ohitse. Näkymä on kaunis. Ilmastointi laite hurisee koko yön, mutta pitkästä aikaa nukun todella hyvin.
Maanantaina lähdemme Rostockiin ja otamme kärryn sieltä. Pääsemme Himmelkroniin saakka, johon jäämme yöksi. Sää on ollut sateinen, ukkostanutkin paikoin. Salamat välkkyivät taivaalla. Seuraavana päivänä radiossa kerrottiin Baden-Württembergissä olleen rajuilman ja kolme ihmistä kuollut. Vettä on metri kadulla ja kellaritkin täyttyneet vedestä. Ollaan illalla Italiassa ja Montebellossa yötauolla. Paikka näyttää täydeltä, mutta me saamme rekan vielä mahtumaan. Menemme Restaurantin pihaan ja luemme ulkopuolella olevia ruokalistoja ja yritämme arvailla mitä ne tarkoittavat ja paljonko maksavat. Talon isäntä kiiruhtaa luoksemme ja sanoo, että täällä tuo henkilö puhuu englantia. Selvä! Siispä otamme spagetit ja syötyämme maksamme. Tiskillä joku asiakas sanoo kuulleensa, että puhun englantia ja kysyy, mistä päin olemme. Sanon olevamme maailman kauneimmasta maasta, Suomesta. "Toiseksi, Skotland on kaunein", sanoo mies. Siirrytään ulos ja toinen skotti tulee ihmettelemään, että mistä olen oppinut englantia. Sanoin, että siellä maailman kauneimmassa maassa, Suomessa. Johon aikaisempi puhekaveri tuumaa, että Suomi on kuin Pohjois-Skotlanti, siellä ei asu ketään! Kohta on hollantilainen juttusilla ja haluaa tietää mitä minä pidän täällä olosta, kun Suomi on noin kaunis maa. Sanon, että joka maassa on omat hienot puolensa ja että kyllä meillä Suomessakin on omat ongelmamme. "Niin, siellähän tehdään eniten maailmassa itsemurhia", tuumaa hollanteri. Myönnän kyllä, että sitä tapahtuu, mutta tuskin nyt sentään johtavassa asemassa ja veikkaan viidettä sijää. Tarkkaa tietoa kun ei ole. Synkkiähän me suomalaiset kyllä olemme ja monetkin hyvin huumorintajuttomia ja päälle karkaavia, se on myönnettävä. Selkään saa vaikka missä ja keneltä ja nehän ne kirvelee sielua vaikka ruumiilliset vammat olisivatkin parantuneet. Anteeksi on vaikea antaa ja varsinkin, kun kukaan ei vielä ainakaan minulta ole kertaakaan sellaista anteeksi pyytänyt. Sitten puhutaan säästä ja todetaan kuinka ilmasto on muuttunut. Ennen Hollannissakin kanaalit olivat jään peitossa ja sieltä tuli paljon hyviä pikaluistelijoit. Enää kanaalit eivät ole jäätyneet ja harjoittelu tapahtuu Suomessa. Nyt he ajavat polkupyörillä ja niitä varastetaankin noin miljoona kappaletta vuodessa.
Mutta nyt ollaan jo kuitenkin Italiassa ja pikkukylässä. Tiet kapenee, sillat madaltuu ja etsitään jälleen meidän purkupaikkaa. Tuossa se meni ohi, vaan tästä suunnasta sinne ei voi kääntyä. Taas vähän matkaa eteen päin ja pankin pihassa on sen verran tilaa, että voi heittää uukkarin. Siinä näkyy oleven Bancomaatti ja käyn nostamassa rahaa, tai yrtin nostaa rahaa, automaati vain ei toimi. Luotiliivinen, aseistettu vartija seisoo pankin ovella ja kävelen takaisin rekkaan. Tiedän, että "luotiliivi" aurinkolasiensa takaa katselee touhujamme, joten lähdemme hiljaisissa hengin paikalta. Pääsemme vihdoin viimein oikeaaseen paikkaan. Portin edessä seisoo aseistettu vartija. Päätän pysyä rekassa. Kun homma on valmis ja teemme pois lähtöä, vartija tulee kuskin luo ja hokee jotakin italiaksi. Kuski nousee autosta ja seuraa miesta. Minä näytän kauhistuneelta, mutta vartijan ilme ei olekaan kireä, oliko pilkahdus ikään kuin hyväntuulisuutta silmäkulmassa? Kuljettaja tulee takaisin autoon ja sanoo, että pistetään rekka portin ulkopuolelle, pyssymies hoki suihkua ja neuvoi paikan. Sillä lailla. Suihku oli kyllä taivaallinen kokemus kaiken tämän jälkeen. Vallankin kun suihku alkaa olla jo ylellisyyttä.
Torstaina illalla olemme valmiit kotimatkalle, mutta on myöhä ja jäämme parkkiin. Parkki on hiekkakenttä huoltoasemalla. Nyt sateella se on täynnä vesikuoppia, kuivalla ilmalla se pölisee. Tummat tytöt ovat saapuneet työmaalleen. He pyörivät siinä ansion toivossa, mutta tänään ei taida olla hyvät hankkeet tiedossa. Yht äkkiä alkaa kova kuhina, likat häviävät mustaan yöhön. Sade yltyy kaatosateeksi ja poliisiauton valot lähestyvät aluetta, valo osuu rekkaamme ja häikäisee silmiäni. Vedän verhot eteen. Yö on rauhallinen ja hiljainen. Lauantaina saavumme takaisin Rostockiin. Kärry lähtee laivaan, me jäämme tänne, koska seuraavakin kärrymme tulee Rostockiin. Ei siis kotiin tänä viikonloppuna. Käymme tutun kuskin kanssa ruokakaupassa ja ostamme grillattavaa, Sitten vedämme "sempttijakkarat" sivuluukusta esiin ja ei kun grilli tulille. Että voi ollakin hyvää! Aurinko polttaa ja tuulilasista avautuu merinäköala. Pari joutsenta lipuu ohitse. Näkymä on kaunis. Ilmastointi laite hurisee koko yön, mutta pitkästä aikaa nukun todella hyvin.
Kommentit