Ollaan taas kerran Italian keikalla ja mennään samaisen kylään, johon Rekkakuski aikoinaan vei ensimmäisen Italian kuormansa. Nyt vain kyseessä ei ole sama osoite, vaan toinen. Matkaa perille on vain muutama sata metriä, mutta silloin se jysähti. Kuului hirveä rysäys, neljän metrin silta osoittautui liian matalaksi ja kärryn kulma rapaisi ilkeästi kaarisiltaa. Ali tultiin kuitenkin ja tie kaartuu vasemmalle, jolloin välittömästi on edessä toinen samanlainen silta, nyt vain vielä matalampi kuin äskeinen. Katson kauhun lamauttavin silmin edessäni näkyvää tilannetta. Toisella puolen kapeaa tietä on pieni joki, toisella puolen pelkkää muuria. Ei auta kuin saada rekka ympäri. Henkilöautoja tunkee takaa ja ohi, linja-auto yrittää pysyä aikataulussaan ja me seisomme tientukkona. Tilanne on kamala. Bussikuski tulee avuksi ja viittilöi ja antaa käsimerkkejä ja niin pikkuhiljaa onnistutaan kääntämään rekka takaisin tulosuuntaan. Samasta sillasta läpi, mutta nyt se mahtuukin, hitaasti ja varovasti, ei ota kiinni, mutta tuskin senttiäkään jää rekan ja sillan väliin.
Toinen "läheltä piti" tilanne tuli muutama päivä myöhemmin kun haettiin uusi kärry purettavaksi. Kärry on tullut junalla Italiaan ja odottaa lievässä alamäessä. Juuri kun sen on saamaisillaan perään, se alkaa liukumaan taakse päin. Odotamme henkeä pidätellen ja naamat harmaina katastrofia. Sitä ei tule. Kärry päätti pysähtyä kuitenkin ennen alas syöksyä ja jäi rekan päälle huilailemaan. Oli onni, että se saatiin kunnialla perään. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti.
Sitten tuli viikonloppu ja joudumme jäämään Milanon Arlunoon. Sataa vettä ja ukkostaa. Lauantaina ja sunnuntaina Ristorante on suljettu. Tunnumme olevan pienessä pulassa. Kuinka selvitä maanantai-aamuun! Löydämme kuitenkin hotellin ihan läheltä ja majoitumme sinne. Lauantaina lähdemme kylälle. Käymme katsomassa kirkkoa sisältä, joka on henkeä salpaavan kaunis. Keskustassa on komea suihkulähde ja ostoskatu näyttää "aneemiselta" siihen aikaan illasta. Kaupat ja butiikit ovat kiinni ja ikkunoissa on kaikissa samanlaiset läpinäkymättömät kaihtimet tai "rautasäleiköt". Ikkunaostoksia ei voi tehdä monessakaan liikkeessä.
Aikamme katseltua ja käveltyä tulee kova nälkä, joten menemme hotellin erillisessä rakennuksessa sijaitsevaan ruokapaikkaan. Ja sitten nousee rajuilma. Ukkostaa ja salamoi ja sataa vettä kaatamalla. Asiakkaat ryntäävät ikkunoihin katselemaan luonnon ilmiötä. Me katselemme hiukan huvittuneina, että onko tämä nyt niin ihmeellistä ja uutta. Kyllä se oli. Jossain päin Italiaa oli tullut suuria rakeita ja kadut täyttyneet vedestä. Ja hyytyihän se meidänkin hymymme kun saavuimme hotellihuoneeseemme. Olime jättäneet ikkunat auki lähtiessämme ja nyt meitä odotti vedenpaisumus. Saatoimme kirjaimellisesti kahlata pokki lattian hakemaan pyyheliinoja kuivataksemme lattian. Pistin liittimet yhteen, että hotellissa ei ollut kokolattiamattoja, vaan laattapinta oli pitänyt kaiken veden, eikä ollut valuttanut sitä kerroksiin, luullakseni.
Aamiaista ei täällä ole niin kuin suomalaisissa hotelleissa. Olimme kyselleet, että mihin aikaan alkaa aamupala. Ihmeteltiinkin epämääräistä vastausta ja "noin-kellonaikaa". Olin unohtanut maan tavan ja turhaan haikailimme pekonin ja munien perään. Ostimme kupposet kahvia ja "ikuisuuspullaa". Menimme takaisin huoneeseemme ja luimme hyvän tovin kirjoja. Iltapäivällä taas kylille ja nautimme virvokkeita baarissa. Tämä baari oli oikein siisti, ei mitään silmiinpistävää erikoisuutta kuitenkaan. Paitsi asiakkaat. Nuoria ja vähän vanhempia juippeja tuli ja meni ja parveili siinä kuka minkäkin aikaa. Silmiinpistävää oli se, että heillä näytti yhtenään olevan käsi etumuksessa kinni. Kun tervehdittiin toisia, näytti siltä kuin olisi sanottu "käspäivää" omalle veitikalle. Kädet vapautui hiplaamisesta vain kun tupakat sytytettiin, tai nautittiin talon ilmaisia antipastoja. Ristimme paikan "Munabaariksi".
Toinen "läheltä piti" tilanne tuli muutama päivä myöhemmin kun haettiin uusi kärry purettavaksi. Kärry on tullut junalla Italiaan ja odottaa lievässä alamäessä. Juuri kun sen on saamaisillaan perään, se alkaa liukumaan taakse päin. Odotamme henkeä pidätellen ja naamat harmaina katastrofia. Sitä ei tule. Kärry päätti pysähtyä kuitenkin ennen alas syöksyä ja jäi rekan päälle huilailemaan. Oli onni, että se saatiin kunnialla perään. Siinä olisi voinut käydä todella huonosti.
Sitten tuli viikonloppu ja joudumme jäämään Milanon Arlunoon. Sataa vettä ja ukkostaa. Lauantaina ja sunnuntaina Ristorante on suljettu. Tunnumme olevan pienessä pulassa. Kuinka selvitä maanantai-aamuun! Löydämme kuitenkin hotellin ihan läheltä ja majoitumme sinne. Lauantaina lähdemme kylälle. Käymme katsomassa kirkkoa sisältä, joka on henkeä salpaavan kaunis. Keskustassa on komea suihkulähde ja ostoskatu näyttää "aneemiselta" siihen aikaan illasta. Kaupat ja butiikit ovat kiinni ja ikkunoissa on kaikissa samanlaiset läpinäkymättömät kaihtimet tai "rautasäleiköt". Ikkunaostoksia ei voi tehdä monessakaan liikkeessä.
Aikamme katseltua ja käveltyä tulee kova nälkä, joten menemme hotellin erillisessä rakennuksessa sijaitsevaan ruokapaikkaan. Ja sitten nousee rajuilma. Ukkostaa ja salamoi ja sataa vettä kaatamalla. Asiakkaat ryntäävät ikkunoihin katselemaan luonnon ilmiötä. Me katselemme hiukan huvittuneina, että onko tämä nyt niin ihmeellistä ja uutta. Kyllä se oli. Jossain päin Italiaa oli tullut suuria rakeita ja kadut täyttyneet vedestä. Ja hyytyihän se meidänkin hymymme kun saavuimme hotellihuoneeseemme. Olime jättäneet ikkunat auki lähtiessämme ja nyt meitä odotti vedenpaisumus. Saatoimme kirjaimellisesti kahlata pokki lattian hakemaan pyyheliinoja kuivataksemme lattian. Pistin liittimet yhteen, että hotellissa ei ollut kokolattiamattoja, vaan laattapinta oli pitänyt kaiken veden, eikä ollut valuttanut sitä kerroksiin, luullakseni.
Aamiaista ei täällä ole niin kuin suomalaisissa hotelleissa. Olimme kyselleet, että mihin aikaan alkaa aamupala. Ihmeteltiinkin epämääräistä vastausta ja "noin-kellonaikaa". Olin unohtanut maan tavan ja turhaan haikailimme pekonin ja munien perään. Ostimme kupposet kahvia ja "ikuisuuspullaa". Menimme takaisin huoneeseemme ja luimme hyvän tovin kirjoja. Iltapäivällä taas kylille ja nautimme virvokkeita baarissa. Tämä baari oli oikein siisti, ei mitään silmiinpistävää erikoisuutta kuitenkaan. Paitsi asiakkaat. Nuoria ja vähän vanhempia juippeja tuli ja meni ja parveili siinä kuka minkäkin aikaa. Silmiinpistävää oli se, että heillä näytti yhtenään olevan käsi etumuksessa kinni. Kun tervehdittiin toisia, näytti siltä kuin olisi sanottu "käspäivää" omalle veitikalle. Kädet vapautui hiplaamisesta vain kun tupakat sytytettiin, tai nautittiin talon ilmaisia antipastoja. Ristimme paikan "Munabaariksi".
Kommentit